keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Taivas varjele!

Eheii, turha luulla että voisi huokaista helpotuksesta että tässä blogissa ei hetkeen näkyisi lätkä-aiheisia postauksia. Turha toivo. :P Virittäydyn tässä vain fiilikseen kuuntelemalla Leijonat-soittolistaani joka löytyy Spotifysta osuvalla nimellä ilmaveivibileet666. Paras!
Tosiaan, niinhän siinä lopulta kävi että Leijonat toi Suomeen hopeeaaaa! En edes viitsi avautua sen enempää finaalista, sen ja tuomari-pelin parjaamiseen menisi sen verran tilaa että jäisi melkein Taru Sormusten Herrastakin novelliksi sen rinnalla.
Onneksi olen sairaslomalla, oli aikaa ja mahdollisuus sekä sain Niinan houkuteltua mukaan ettei tarvinnut yksin mennä Leijonia vastaan! Joo! Oikein luit, me mentiin niitä vastaan lentokentälle. Oliko edes hurrrrrrrjaaaa! >: D


Juu, naamasta voi päätellä että hieman jännitti! Paikan päällä oli tosi paljon ihmisiä, eikä ajateltu herättävämme sen kummemmin huomiota, oltiinhan kerrankin pukeuduttu tyylikkäästi pelkkiin bändi-paitoihin ja shortseihin. Mitä vielä, eräs vanha herra alkoi sitten kovaan ääneen kertoa tylyjä tosiasioita meille eli että se Metallica tulee yksityiskoneella eikä tänne terminaaliin, että mitä me täällä tehdään. Metallica kun voisi paskan vertaa kiinnostaa. Siinä sitten rupeaa selittämään että, no niin, katsos kun me tultiin kanssa näitä Leijonia vastaan! :D

Ollaan tosi sosiaalisia ihmisiä mutta toisinaan on tilanteita joissa ei saa suutansa auki. Tai puhuu kuin papupata. Tämä oli jälleen kerran sellainen tilanne.
Me vaan tuijotettiin suu auki kun Leijonat marssi sieltä ovista ulos itse terminaaliin. Wooouuuuu, ne on oikeesti tossa. Teki melkein mieli koskea kun ei ollu varma kuinka todellisia ne on, hehehe. Alkujännityksestä toipuessamme ja herra Immosen tultua ulos kerättiin rohkeutemme ja mentiin juttelemaan kyseiselle herralle. Ihan huippu tyyppi! Meillä on kaveri-porukan kanssa pieni inside-vitsi immortal-posesta, erityisesti immortal-immone on käytetty termi ja poseeraus lätkä-kausina. Näytettiin sitten upea muokkaus koskien Immosta ja Immortalia, jonka on tehnyt eräs erittäin taiteellinen ystävämme, ja mies oli oikein otettu. Itse Immortal pose osoittautui kuitenkin "liian hankalaksi" tehdä mutta ehkäpä ensi vuonna todellinen Immortal-Immone pääsee valloilleen!
P.s. Immone on paras!

#immortalimmone #IMMORTAAALLL #26 #paras

Kiva kun samaan aikaan Leijonien kanssa oli laskeutuneet suurin osa Aasian isoista koneista, aina kaikkia kuvia otettaessa tuli ottamaan muutama kymmenen muutakin ihmistä ottamaan meistä kuvia. Olisi vissii pitänyt itsekin jakaa nimmareita!

En yleensä fanityttöile ihan hirveästi mutta on myönnettävä että se olin minä joka kiljaisi kun Haula tuli ovista ulos. En voinut sille mitään, se vain pääsi mun suusta ulos ennen kuin ehdin estää!
Lopulta se Haulakin pääsi haastattelijoiden kynsistä ja iskimme kiinni. Tai iskin. Jestas sentään, en uskaltanut katsoa sitä edes silmiin! Ainakaan kovin kauaa, pelkäsin että jumitun niille sijoilleni ja alan kuolaamaan vallatoomasti kuin joku vesikauhuinen koira. Ei varsinaisesti se vaikutelma jonka haluaisin antaa ...
Kunnon PiggyD-kohtaus, en Luojan kiitos sentään tällä kertaa tokaissut rakastavani asianomaista ja lähtenyt sen jälkeen kävelemään suuntaan X. No melkein. Onneksi joku osa aivoissa raksutti että Haulalla murtui leuka edellisenä päivänä, jos olisin halannut sitä niin varmaan olisi jäänyt leuka käteen mun tuurilla. Aina voi iskeä miehen tai iskeä miehen kirjaimellisesti, kuulun vissiin jälkimmäiseen porukkaan. Olin niin jäässä että ei edes irronnut Immortal-pose pyyntö, hups. No mutta, anyway, nyt on hääkuva valmiina hahaha!


Ahh. On se Haula vaan niin yhyy-ihana-paras. Jos pelaat Minnesotassa, oot suomalainen, oot ihmisen näköinen ja omaat hienon että hauskan persoonan oot niin varmasti mun tulevalla my upcoming husband-listalla. Hell yeahzzz. Tykkään aika yksinkertasista sormuksista, ei tarvi olla ihan hirvee timantti siinä jne.

En enää muista miksi me ulos hetkeksi juostiin terminaalista, ehkä se oli se joku mystinen kuudes aisti joka hyvin epämääräisesti viestitti että suosikki-pelaajasi on muuten täällä ulkona. Sieltä bongattiin sitten Lehteräääää! Oli sitten lähempänä pizzalapiota taikka lumikolaa, niin on kyseessä oikein hauska tyyppi. Siiiis apua!! En kestä koko tyyppiä. Nyt on kyllä pakko tunnustaa, että olen edelleenkin sitä mieltä että Lehterä kyllä kuuluu Suomen seksikkämpien lätkäpelaajien top 3:n, ei valitettavasti nyt ykkössija irtoa, surkean tuomaripelin perusteella jäätiin niukasti kakkoseksi. Sori. Voit lähettää ne kurkunleikkaus-eleet Haulan suuntaan ja kenties seuraava Immortal-poseeraus nostaa sut sitten sijalle yksi! Mutta on toki silti erittäin sexy manflesh, erittäin.
Että 57 pistettä Lehterälle, Immortal-poseeraus ja koko idea meni perille paremmin kuin hyvin, mahtavaa!
P.s. Hiukset on edelleenkin hyvin.

#jorilehteräimmortal #immoneimmortal #IMMORTAAALLL #21 #paras

Ahhahahaha. Ei apua. Kyllä Immortal irtoo! On muuten paljon paremman näköinen livenä kuin jäällä, tiedä sitten miten se voi enää edes olla mahdollista kun tuntuu että se jää sulaa muutenkin. Mutta no niin. Koitetaas käyttäytyy, eihän tässä blogissa ole vielä K-18 varoitusta!

En tiedä miksi meillä oli pakkomielle metsästää haaviimme myös kapteeni Olli Jokinen. No okei, onhan se nyt Päällikkö, ja heittää ihan parasta läppää. Oltaisiin haluttu ottaa betoniselfie Pekka Rinteen kanssa mutta jäädyttiin ihan totaalisesti ja katsottiin suut auki kun se lampsi iloisesti meidän ohi. Yhyy!
Lopultahan se Jokisen Olli sieltä vapautui ja siinä on kyllä niin arvovaltaa huokuva tyyppi että kaakatus jäi suht lyhyeen ja siinä kehtasi nipin napin alkaa edes puhumaan. Ei ollut pokkaa pyytää Immortal-pose kuvaa, vaikka mistä sen tietää kuinka se olisi lämmennyt! Mukava ja komea ja siis, tosi jeeeeeeeees. Mulla on joku karmaiseva kuva tallentunut verkkokalvoille Jokisesta jossa se on kalju ja ne hirveät mursu-viikset. Siitä hirviöstä ei ollut kyllä jälkeäkään nyt. Niin ja pidä toi takatukka Olli, just bueno!
Sori tämä hieno kehys kuvalle, muista kuvista jaksoin muokata ei-niin-fanityttö-kuvat ( ne siis löytyy yhtä imelillä kehyksillä mun facebookista :D ) mutta nyt ei jaksanut. Päällikkö ja sen alaiset hahaha!

The Päällikkö

Toivottavasti Jokinen jatkaa vielä uraansa ja pelaa tulevaisuudessakin Leijonissa koska sekin on niin huipputyyppi!

Olisi kyllä pitänyt olla jonkin sortin viuhkat tms. mukana, oli muutenkin super kuuma päivä ja siihen päälle vielä Leijonat puvuissa, wooooooohoooooo. Miehet puvuissa, etenkin tuon tapaisissa tyylikkäissä puvuissa on vaan jotain niin maailman seksikkäintä. Jos nyt pitää jostain valittaa niin olishan noi kauluspaidat voinu olla enemmän auki ...
Onneksi sain siis kerrankin suuni auki ja jopa pyydettyä nimmarit vaikka mua vähän hävettikin olla näin fanityttö ... no, whatever. Olisi voinut samalla jotain muutakin niille sitten sanoa tai jotain, harmi muuten että unohdin antaa mun puhelinnumeron kaikille!
Tämä lippu on kunnia paikalla mun huoneessa because I can ja se on vaan paras. Oli kyllä ihan paras päivä, vitsit olin niin onnellinen monta päivää tämän jälkeen ja vieläkin ilahduttaa katsoa näitä kuvia ja muistella tapahtumia.


Siis ilahduttaa silloinkin kun mietin miten lähellä oli muutaman jännän pelin aikana soitto 112 kun sydän tykytti sen verran kiivaaseen tahtiin. Lätkä ja erityisesti Leijonan pelit on niin kovin kivoja katsoja vaikka silloin sairaala reissu on ensimmäistä kertaa koko vuotena lähellä kun niin kiihkeästi jännittää ja katsoo matseja. Toisin sanoen parhautta!


Translation ;

Me and my friend Niina with sexy Finnish manflesh. Also known as Leijonat = Finnish icehockey players. Hot damn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scream for me!