tiistai 19. marraskuuta 2013

Rot for Me

Ehkä yksi vuoden parhaimpia kenkä-ostoksia tuli tehtyä syyskuussa. Something new, something rock?


Eräs super-mukava myyjä, jolta olen ostanut muutamankin jutun Goottikirppiksen kautta, oli jälleen kerran valmis luopumaan jostain ihanuuksistaan.

Nämä aitonahkaiset New Rock Negrot ( ? en jaksa googlettaa tätä mallia juuri nyt haha ) ansaitsevat viisi tähteä ja monen monta plussaa päälle. Istuvat jalkaan kuin hansikas ja näillä jaksaa kävellä vaikka kuinka. Toissa viikonloppuisella Tukholman noin 24 tunnin reissulla mulla oli vain nämä kengät jalassa ja hyvin pärjäsin. Samoin vedin Trash Festit läpi näillä ja Litoilla. Nykyään, vanhana aikuisena fossiilina, yhtä tärkeää ulkonäön lisäksi kengissä on mukavuus ja materiaalit.
Tai no, ainakin niissä jotka ostan nimenomaan arkipäiväiseen käyttöön, niillä pitää jaksaa kävellä paljon ilman että jalkoihin alkaa heti koskea tai pakottaa, sen lisäksi että ne näyttävät hyviltä. Tyylistä ei tingitä arki-kenkien suhteen, mutta ei myöskään mukavuudesta. Tiedä sitten kuinka moni kutsuu arki-kengiksi kenkiä joissa on about 10cm korot ... mutta ... minä kutsun :D
Sopivat täydellisesti arkeen niin farkkujen kuin hameiden kanssa, sekä tietenkin keikoille ja klubeille.
Materiaalinsa puolesta suosin aitoja materiaaleja, etenkin aitoa nahkaa. Mielestäni on paljon ekologisempaa ostaa kenkiä jotka tulevat kestämään pitkään eivätkä ole yhden sesongin juttu. Tekonahkaiset kengät olisivat hyvä valinta jos ne kestäisivät käytössä yhtä pitkään kuin aidoista materiaaleista tehdyt.
Omistan itsekin tekonahkaisia kenkiä, mutta nykyään niiden on oltava todelliset mindblowing-tapaukset että semmoiset suostun kaappiini ottamaan.
Ei ole yksinkertaisesti järkeä ostaa kauniita mutta täysin hepposia kenkiä, jotka kestävät muutaman käyttö kerran jonka jälkeen ovat ihan finito. Kyllä, aitonahkaisissa kengissä saattaa olla nolla jos toinenkin lisää mitä tulee kertakäyttö-kenkiin, mutta niissä on sitten muutama nolla käyttöikääkin lisää. Joskus kannattaa ajatella ostoksiaan pitkällä tähtäimellä, ei ajatusmaailmalla "halvin on paras". On kestäviäkin tekonahkaisia kenkiä mutta olen aika varma että you got the point, mitä tarkoitan. Materiaalin eron myös huomaa - niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Useimmiten aidoista materiaaleista valmistetut kengät eivät ole niin muovisen näköisiä ja tuntuvat jaloissa paremmilta, pehmeämmiltä sekä muotoutuvat käyttäjän jalan mukaisesti ajan kuluessa.

Mielipiteitä on monia, mutta itselle suurimmat jutut ostamisen suhteen nykyään ovat nimenomaan ulkonäkö, mukavuus, aidot materiaalit, second hand.
Tänäkin vuonna 95% ostamistani asioista, vaatteista, kengistä ja asusteista on ollut täyttä second handia mistä olen hyvin ylpeä. Miksi ostaa aina uutta, tukea tätä hirveää kulutus-ajatusmaailmaa? Yhden vaatteen käyttö-ikä määritellään trendien perusteella jotka muuttuvat tiuhaan tahtiin, mallistoja lyödään kauppoihin paljon nopeammalla tahdilla kuin perus kevät-kesä-syksy-talvi-idealla. "Uusia tuotteika joka viikko!"  Miksi?
On kivaa ja hienoa että ollaan luovia, mutta että pitää koko ajan tuottaa jotain uutta, jotain joka ei kestä kauan, jotain johon kiinnostus lopahtaa parin kuukauden sisällä? En ymmärrä.
Itse olen alkanut muokata vaate -ja kenkkä-kaappia semmoiseeen uskoon, että pystyisin näkemään itseni niissä viiden, jopa kymmenen vuoden päästä. Seuraan trendejä silkasta mielenkiinnosta muotiin mutta on käsittämätöntä että joku oikeasti pukeutuu johonkin karmaisevaan vain sen takia että joku sanoi että se on muodikasta. Että muutaa tyyliään sen perusteella mikä on milloinkin in ja milloin ei. Eihän se ole omaa tyyliä nähnytkään, sehän on toisten keksimien 'sääntöjen' perusteella luotu köyhä kopio esikuvistaan. Kopiointi on eri asia kuin vaikutteiden otto, mutta sekin on valitettavan hukassa oleva totuus näiltä nykyisiltä ah-niin-upean-ja-erikoisen-"tyylin" omaavilta bloggaaja-tädeiltä. Lal lal laa, menipäs taas syvälliseksi :D






Kengät ovat jotain nilkkureiden ja saappaiden välimaastoa vartensa puolesta, ja omistavat nuo New Rockeille tunnusmaiset solki-rivistöt ja nyöritykset. Loppujen lopuksi aika simppelit kengät, joissa on muutamia kivoja ja koukuttavia yksityiskohtia.
Olen hyvin kranttu mitä tulee kenkiin, usein toimivin yhdistelmä onkin musta pohja ja hopeat yksityiskohdat, as you can see. Korot ovat hopeiset, mielestäni erittäin hauska ja kaunis yksityiskohta. Platoakin löytyy jonka ansiosta ovat helpot kävellä ja koska korko ei ole mikään piikkikorko, ovat nämä erittäin tukevat ja sopivat talveenkin. Varsinkin kun pohjat ovat ns. traktori-pohjat :P

Täydelliset kengät, ettenkö sanoisi. Bongasin netistä tätä samaista mallia mm. semmoisena, joissa on pidempi varsi ja nyöritys edessä maihari-henkeen. Ihan taivaallinen yhdistelmä!
En voi muuta kuin suositella tätä mallia, jos etsii tyylikkäitä, rock-henkisiä sekä samalla jaloille mukavia kenkiä niin arkeen kuin klubeiluun. :)


Translation ;

My new New Rock-shoes!
Love them, they're very easy to walk and look very nice. They're made from real leather so they should last a long time :)
I bought them from second hand-internet ''shop''.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scream for me!