tiistai 20. elokuuta 2013

If you've got the blood, then I've got the time. And if you don't motherfucker, don't waste my time!

Vaikka yleensä on mielestäni loogisempaa laittaa keikan asu-postaus vasta itse keikka-postauksen jälkeen, teen poikkeuksen sääntöön tämän kerran.

Palataan ajassa taaksepäin maaliskuuhun, tuohon parhaimpaan aikaan tästä vuodesta!
Oltiin oltu jo muutama päivä Lontoossa ja viimeisenä kokonaisena päivänä koitti matkan herkullisin kohde eli Wednesday 13 ja SISTER O2 Academy Islingtonissa.
Jokin kirjaamaton traditioni on ostaa joka Lontoon reissulta samaisesta Camden Marketin rock- ja gootti-putiikista uusi Kreepsville 666:n tunika/mekko eli luris. Olin jo tällä reissulla ehtinyt shoppailla itselleni luriksen valkoisilla luilla ja kovan pohdinnan päätteeksi päätinkin laittaa tämän punaisen version päälleni, joka on siis peräisin marraskuiselta Twins Of Evil-Lontoon reissulta.

Nämä ovat niiiiiiin mukavia päällä ja toimivat sellaisenaan, että tekevät pukeutumisen melkein liian helpoksi. Joustavaa sekä pehmeää trikoota, joka pitää silti muotonsa. Upea printti, jota onneksi saa monessa eri värissä että voi hamstrata kaikki mieluisat värit. Kuulostaa ihan taivaassa solmitulta liitolta!
Siveellisyyteni päätti näyttää pitkästä aikaa päätään joten puin mekon alle vielä H&M:n perus shortsit. Edessä kun oli reilut 10 tuntia jonotusta eli myös istumista, enkä kovin usein jaksa jonottaessa siveellisesti istua niin päätin tehdä palveluksen muille jonotus-kavereille :D
Ja loppu silauksena asuun kivat sukkahousut, sekä luotto-maiharit. Ostin nämä aitoa nahkaa ja teräskärjillä varustetut maiharit Goottikirppikseltä 50 eurolla ja on kyllä yksi parhaimpia ostoksia ikinä vuodelta 2012. Tosin, tällä hetkellä odottavat suutarille menoa kun ehdin jumittaa vetoketjut :/

Täytyy kyllä sanoa että kaikessa yksinkertaisuudessaan, vaikka usein rakastankin joulukuusen kanssa kilpailemista mitä pukeutumiseen tulee, tämä on yksi ehdottomia suosikki-asujani tältä vuodelta :)


Keikka-asu W13:n ja SISTERin keikalle / Gig-outfit for W13 and SISTER ;

Panta / hairband - Seppälä By Tiia Vanhatapio
Korut / jewelry - second hand, Bik Bok, Seppälä, GT, H&M
Mekko / dress - Kreepsville 666
Shortsit / shorts ( mekon alla / under the dress ) - H&M
Sukkahousut / stockings - random + random, haha
Maiharit / boots - Goottikirppis, second hand

Niina and me before going to the waiting line at Mc Donald's toilet :P

Ja naamaa feat rakas vaimoke.
Meikki nyt oli niin perus Simbukkaa kuin voi olla, tosin olen hieman vähentänyt tuon mustan luomivärin laittamista jolloin ei ehkä synny niin suurta draq gueen-mielikuvaa :D
Muutenkin, keikoilla kun naama tunnetusti valuu ( sekä kuola ) niin päätin että ei jaksa alkaa kampaamaan niiiiin paljon. Oli ilmassa myös lievää väsymystä, koska maailman paras idea on bailata maailman parhaiden ihmisten kanssa kaksi edellistä iltaa, niin ei vaan jaksanut.
Silti tunsin itseni ihan näpsäkän näköiseksi tytöksi ja oli 'kevyempi' fiilis kun ei ollut kunnon sotamaalauksia vedetty.
Hiukset päätin vain tuuheutta ja kohentaa ojoon hiuspuuterin ja kuivashampoon avulla. Lakkaa sipaisin vähän sinne tänne hiusten alle sekä otsatukkaan, koska tiedossa oli taku varmaa niska-jumppaa eli moshausta. Eihän näiden nimien aikana nyt voi kukaan pönöttää paikallaan!

Ja keikka ... se oli jotain elämää parempaa!!! Siitä lisää sitten seuraavaksi, sekä muuten Lontoon reissusta :)
Loppu kevennykseksi Behemoth-Simba!

Behemoth-Simba attaaaaaaaaaaaaaaack!!!

Translation ;

Usually I post these gig outfit-posts after the gig-post but this time I decided to post this already now.

Let's go back in time to march, which was one of the most happiest and coolest times at this year!
We have spent already few days in my fav-town London and then it was time for the last day's best and yummiest dessert ; Wednesday 13 and SISTER at O2 Academy Islington.
I have always bought this Kreepsville 666 dress during my London-trips and this time I needed to pick of red or white-bones version, and in the end I chose this red one which I bought during our Twins Of Evil-trip in London.

There's no enough words to tell how amazing these dresses are!
They feel soooo comfy on, easy to wear cause you don't need anything special with them cause the print is the eye-catcher - just some nice accessories, stockings and easy shoes. These basic black boots are one of my fav shoes ever and so easy to wear with anything! And perfect for gigs.

Even I like to have a big competition with christmas tree when it comes to dressing up, this simple and easy outfit is one of my favorites from this year :)

My face, make-up and hair ... feat my dear wifey in the second pic.
I decided to make a bit lighter make-up than usually - a bit less of black eyeshadow, doesn't bring so much draq gueen-vibe haha. I really like this, it didn't felt so heavy make-up and I felt myself quite pretty after all :)

I left my hair pretty natural shape - just some hair-powder, dry shampoo and hairspray to here and there + fringe to volume them, cause with these bands you just CAN'T stand there and watch the show without moving.

And the gig ... it was something amazingly aaaawesome!!! Next post is about that and the last photo is a little Behemoth-Simba haha :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scream for me!