perjantai 31. toukokuuta 2013

Leave your Dead behind ...

Siinä se ooooooon !!!


Uusin tatuointini, voi että rakastan sitä ihan 6-1 haha! Kävin ottamassa sen samassa paikassa kuin ensimmäisenkin tatuointini, eli Helsingissä Paradise Tattoossa. Tällä kertaa kuvan teki Akke, taitava tyyppi :)

Otettiin vaimon kanssa nämä samanlaiset tatuoinnit 15.5. kello 15:00. Hrrr, maagista :D
Ollaan mietitty näiden ottamista aika lailla viisi vuotta. Nyt kun vihdoin ja viimein oli aikaa, rahaa ja rohkeutta ottaa se niin pian sitä istuttiinkin penkissä hakattavana. Eniten miettimistä on ollut paikan suhteen mutta lopulta se varmistui ja nyt tuo söpö "ultraääni"-kuva nököttää oikeassa käsivarressa. Kyseessä on, jos joku ei tiennyt, Amoral-yhtyeen logo.

Aika lailla kyseinen bändi on ollut SE juttu meille yli kuuden vuoden ajan ja heitä voidaankin aika hyvin "syyttää" tästä palavasta rakkaudesta raskasta musiikkia ja keikoilla juoksemista kohtaan. Vaikka alettiin satunnaisesti kiertää 2000-luvun alkupuolella raskaamman musiikin tapahtumissa ja keikoilla niin hc-meiningiksi se muuttui aika lailla 2006-2007 vuosien aikana. Sitä ennen kierrettiin lähinnä Sonata Arctica, Nightwish, Ristirock ja Maata Näkyvissä-festarit akselia, sekä muutamia muita satunnaisia festareita. Sitten tuli Amoral ja ... sitten meni elämä haha.
Ollaan niin monesti naureskeltu jäbien kanssa kuinka me varmaan juostaan niiden keikoilla vielä vanhoina mummoinakin, laitetaan kiljuvia teinejä lakoon rollaattoreilla! Saatiin siihen itseasiassa ihan lupakin Beniltä ;)
Bändin pojat eivät itse meinanneet millään uskoa että nyt sitä kuvaa oikeasti tulee, eiköhän asia korjaannu kun nähdään tässä joku päivä ... eihän tämmöistä nyt jaksa joka päivä tussilla piirtää käteensä haha.

Not perfectly healed ... but here's my new tattoo :)
Gonna continue with a piece of lyrics and later to the whole sleeve-tattoo.

Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa sattuiko se niin mitä sitä turhia kovaa plikkaa esittämään, kyllä ne ensimmäiset rajat sattuivat ihan mukavasti. Tuntui lähinnä että joku yrittää sahata kättä irti sen sijaan että koittaa rajata kuvaa :D
Oon aina kammonnut ranteita ja kyynärtaipeita, mutta ilmeisen sadistisena ihmisenä halusin kuvan juurikin sinne alueelle. Go Simba go!
Loppujen lopuksi, alku järkytyksestä selvinneenä, ei se sattunut enää niin paljon kuin pelkäsin. Minä menin ensimmäisenä kuvitettavaksi, lähinnä siksi etten ehtinyt kehitellä mitään kamalia kipu-tarinoita mielessäni koska en olisi varmaan enää uskaltanut istua sen jälkeen siihen penkkiin. Eniten kyllä tuntui ikävältä nimenomaan ylä- ja alareunoista sekä värittäminen samoista kohdista. Värittäminen muuten, eli tuo musta alue, ei tuntunut läheskään niin ikävältä kuin rajat vaikka se neula itsessään oli aika nastyn näköinen kun siinä oli 4 tai 5 pientä neulaa jotka sahasi mun ihoa mustaksi :D

Käsi oletetusti turposi ihan mukavasti ja muutama sekunti sen jälkeen kun kuva oli täysin valmis, elmukelmu värjäytyi aivan vereen kun sitä vuosi ihan saatanasti. Oltiin tyylikkään näköisiä kadulla kun molemmilla elmukelmut käsissä ja aivan musta punaisessa veressä ... najs. Reilun viikon ajan tatuoinnin vieressä paistatteli myös iiiiiiiso mustelma kaikissa mahdollisissa väreissä. Oikein kaunista hehe.
Mun mielestä vielä pahempaa kuin se tunne että käsi sahattaisiin poikki on se, kun kuva alkaa parantua ja siitä alkaa ruvet lähteä -> sitä kutittaa ihan JÄÄTÄVÄSTI. Kamalaaaaaaaaa, tekisi mieli repiä koko käsi irti mutta kun EI SAA. Arghhhh :D

Mä olen aina halunnut ja suunnitellut tatuoivani molemmat kädet hihoiksi ja tästä se lähtee !!! Woohoo, tosin koska olen tämmöinen yli-herkkä sluibura niin todennäköisesti jatkan tätä vasta elo-syyskuussa :)
En halua ottaa mitään riskejä että se tulehtuisi yms. koska etenkin kesällä siihen on mulla suuret riskit. Tähän tulee vielä eräs lyriikan pätkä ja sitten tämä tatuointi on valmis. Se tehtiin nimenomaan aika 'irrallisen' näköiseksi koska siihen tulee vielä se lyriikka ja se yhdistetään muuhun hihaan.

Mutta I'm looooovin' it, vieläkin tuijotan peilistä sillai "wouuu, tossa se nyt oikeasti on!! Vihdoin ja viimein!". Kultakalan muisti, I have it :D

En vain malta odottaa että saan jatkettua tuota. Ja että saisi chestin aloitettua, aaaahhhh se tulee tosin sattumaan ihan helvetisti mutta sama se. Kipu on kivaa ja sillai :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scream for me!