torstai 23. toukokuuta 2013

Every sin leave a mark

I'm baaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaack !!!

Hyi minua. Kirjoitan melkein AINA uudista hiuksistani kuukauden sen jälkeen kun ne ovat olleet päässäni. Ei nyt toimi kaikki aivonystyrät parhaiten tässä pääkopassa :D
Mutta perjantaina 19.4. marssin jännityksestä täristen Twisteriin taitavan Sandran käsiin ja hommaamaan itselleni hieman lisäpituutta ;)




Olen unelmoinut pitkistä hiuksista ties kuinka kauan ja ollut jotenkin ihan lopen kyllästynyt klipsi-pidennyksiin joten halusin vihdoin ja viimein pitkät hiukset jotka pysyvät koko ajan päässä eikä niitä tarvitse ottaa välissä pois. Joten päädyin näihin teippi-pidennyksiin, pituutta löytyy noin 60cm.
Samalla kertaa tehtiin myös omiin hiuksiin leikkaus ja värjäys joka ei kamalasti edellis kerrasta muuttunut. Punaista ja mustaa, nyt siirrettiin latvojen liukuvärjäys oranssiin loogisesti pidennyksien päähän :)

Rakkautta ensisilmäyksellä, ei voi muuta sanoa.



Hiukset olivat todella sileät ja hieman 'ohuen' tuntuiset heti laiton jälkeen, mutta Sandra infosi että hiukset kyllä 'turpoavat' ensimmäisessä pesussa ja etenkin punaiset koska ovat vaaleampaa hiusta. Ja juu, kyllähän sen eron huomasi :D Mutta ei se minusta pahitteeksi ollut, ehkä sulautuvat paremmin näihin omiin korppuihin hehe.



On se vain jännä miten uudet hiukset ja mukava kampaaja-käynti voi luoda niin paljon enemmän positiivista itsetuntoa. Sieltä peilistä tuijottaakin takaisin ihan inhimillisen näköinen olento :D

Niin kuin olen tainnut jokaisessa postauksessa sanoa kampaajan jälkeen, en voi olla muuta kuin suuresti kiitollinen että olen löytänyt luotto-kampaajani. Olen hyvin onnellinen siitä että voin jättää hiukseni osaaviin käsiin jotka toteuttavat villeimätkin unelmani ja saavat tämmöisiä mahtavia kampauksia sekä itsetunnon kohotuksia aikaan. Elämän pieniä ja suuria rikkauksia! :)
Se sanottakoon myös, että hiustenpidennyksethän eivät ole mitään halpoja mutta voihan ne rahat moneen muuhunkin turhaan asiaan käyttää. Olen myös valmis maksamaan parhaimmasta ja laadukkaasta palvelusta, enkä tyydy todellakaan mihinkään keskinkertaiseen.
Omasta mielestäni Twister ei edes ole mistään hintavimmasta päästä, pahoittelut jos joku sellaisen käsityksen äskeisestä lauseesta sai, vaan minusta hinta-laatu suhde on erittäin kohdallaan. Palvelu on ammattitaitoista ja mukavaa, apua saa aina tarvittaessa ja ... niin. Tuntuu että olen sanonut nämä samat ylistys-virreet jo sataan tuhanteen kertaan :D


Tilanne näin kuukauden jälkeen hiusten kanssa on oikein leppoinen. Menin ja ostin fööninkin! Villiksi heittäydyin, vaikka olen jotenkin onnistunut vajaat 23 vuotta elämään ilman semmoista vekotinta. Totuus on kuitenkin se, että näin pitkien hiusten täydelliseen kuivamiseen ilman fööniä menee noin 2-3 tuntia joka ei paljon houkuttele :D
Hiuksia en pese kuin maksimissaan kolmesti viikossa, yleisin on kaksi kertaa viikossa. Hiusvärin sekä teippien pysyvyyden kannalta on hyvästä pestä hiuksia muutaman kerran viikossa, sekä yleisesti ottaen hiusten takiakin. Se on silkkaa paskapuhetta että hiukset pitäisi pestä joka päivä, en ymmärrä kuka viitsii niin edes tehdä. Vaikka hiukseni eivät enää pahimmillaan olekaan niin pärjäävät ne oikein hyvin parilla pesulla viikossa, eikä pahaa rasvoittumista tapahdu.
Toki kuuma kesä tuo omat haasteensa sekä salilla ahkerointi, jonka takia pitää vähän laskeskella pesu-päivät mutta ei se minusta mitenkään hankalaa ole. Kuivashampoo sekä kevyt tupeeraus saavat hiukset pysymään puhtaina pidempään :) Myös föönaaminen tuo oman osansa ilmavuuteen, kun hiusten ei tarvitse kuivaa päätä myöden jolloin ovat jo valmiiksi latistuneet.
Pitäisikin ottaa tästä puhelin kauniiseen käteen ja tilata seuraava aika :D Hyi minua part 2. kun en ole saanut sitä aikaiseksi aikaisemmin, ajattelin sysätä syyn jääkiekon ja työ-kiireiden päälle.

Hmm ... mitäs vielä ... niin! Usein sanotaan kaiken maailman meikki-opuksissa että vahva silmämeikki ja huulipuna EIVÄT sovi yhteen mutta ...


... vammaisesta poseerauksestani huolimatta tässä kuvassa näkyvä huulipunattomuus on ihan jees mutta mielestäni tähän lookiin sopi kuin Korpikoski Simban vierelle tuo punainen huulipuna mitä kaikissa muissa kuvissa näkyy. Vai mitä mieltä te olette? :D


Translation;

I'M BAAACK !! Haha :)

Here's my "new" hair! I don't know what's wrong with me that I always post about a month later the pics of my new hair when they're done. Weird me.

Big thanks to Sandra from Twister again and again for my amazing LONG hair!!! I love them, they're so gorgeous.
What do you think? :)

2 kommenttia:

Scream for me!