tiistai 12. helmikuuta 2013

Maybe I'm a freak but I know how to twist you - To bring you to your knees

Viime viikko oli mielestäni yhteen laskettuna plussan puolella. Vaikka vieläkin on tasaisin väliajoin hyvinkin ristiriitaisia fiiliksiä eri asioista mutta tietynlainen balanssi ... se on ainakin vähäksi aikaa löytynyt. Tai nyt kun mä noin sanoin niin lyödäänkö vetoa että karma keksii jotain super kivaa mun varalle :D

Maanantaina kävin pitkästä aikaa työhaastattelussa, josta jäi todella positiivinen kuva ja super hyvä mieli. En saanut kyseistä työtä, mutta ei se ihan niin paljon ärsyttänyt moisen palautteen jälkeen. En voi silti sanoa etteikö olisi muutama ärräpää sun muu lennellyt kun sain sen perus viestin että "Valitettavasti valinta ei kohdistunut sinuun." :D No ei sitten, ei pidä luovuttaa. Kohti uusia haasteita vaan, mitä sitä murehtimaan asioita joille ei voi jälkikäteen mitään.
Haastattelun jälkeen oli sen verta hyvä mieli että kiertelin vähän kauppoja kaikessa rauhassa ja yksin, jonka jälkeen suuntasin kotiin siivoamaan. Voi että kun kuulostaa tylsältä! Mutta se on kiva olla talo siistinä kun alkaa taas kohta ramppaamaan ympäri Eurooppaa :P

Tässä kuitenkin maanantain asua. Uhmasin lunta ja lumisadetta nahkatakillani enkä edes pahemmin jäätynyt :D





Päivän asu / The outfit of the day ;
Pipo / hat - Siskolta / from my sister
Nahkatakki / leather-jacket - Second hand
Neuletakki / cardigan - Citymarket
Hame / skirt - Mango
Leggingsit / leggings - Lindex
Saappaat / boots - Ellos
Laukku / bag - Gina Tricot

Ei tarvitse teidän eikä mun huolehtia tästä silmiä hivelevästä juurikasvusta ja mylittlepony-hiusväristä koska huomenna kampaaja. JES JES JES.
Siihen perään sitten kahtena päivänä autokoulun 2. vaihe ... aaaapua.
Kauheeta, mulla oli eka tosi hyvä juttu tulossa tähän postaukseen, sitten ajattelin että näääh ja deletoin koko pätkän ja nyt tuntuu pää ihan tyhjältä. Plääh. Taidampa mennä tästä selailemaan hauskoja LotR-aiheisia kuvia ja videoita sekä katsomaan päivän Salkkarit.
Sekä erään superhyberkuuman videon Richard Armitagesta Guy of Gisbornena, mutta en linkitä sitä teille niin voin kuvitella että se on osoitettu just mulle ... ja mun vaimolle. Itsekkäät sluiburat täällä hei! :D



Translation ;

Last week was quite ok after all ... definitely more plus than a minus. Sometimes I still feel very confused and so about some certain things but I think I have found some kind of balance. Here's only the way to up!! I can hear karma saying "Yeah right bitch!" :D

This outfit and look is from last week's monday when I had an interview for one clothing store. I didn't get in, buu-huu, but I got so much positive feedback from there that it doesn't feel so bad to miss the job ... ofc it still make me a bit down and so. But that's life, someday I will get the job what I want :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scream for me!