keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Who is this irresistible creature who has an insatiable love for the dead?

* Sorry only in finnish *

Siis voi hyvä Luoja, voiko tähän enää muuta sanoa!!

Oon tällä hetkellä niin onnellinen etten jaksa edes suoda yhden yhtä ajatusta sille mitä paskaa karma niskaani aikoo kaataa lähi-tulevaisuudessa. Kiss my ass, karma, että terveisiä vain sinne suunnalle!
Mutta siis nämä viimeiset vajaat 1,5 viikkoa olivat kyllä yksiä parhaimmista mitä tälle vuodelle 2012 on siunaantunut. For motherfucking real!

Mehän palattiin takaisin Suomeen Lontoosta niin kuin suunniteltiin silloin 28.11. jonka jälkeen ajattelin että, "hei nythän mulla on aikaa bloggailla kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä sekä kyltymättömästä rakkaudestani Marilyn Mansonia ja etenkin Piggy D:tä kohtaan" mutta kappas kummaa, löysinkin itseni stressaamasta melkein hiukset irti päästäni siinä muutaman päivän sisällä. Kun saan päähäni jonkun asian jota haluan, sitten teen tasan tarkkaan kaiken sen eteen että saan sen. Ihan mitä vaan, vaikka mahdollisuus saada se on 1-100%, heh ... Mutta niin kuin sitä sanotaan, kun tekee tarpeeksi töitä unelmiensa eteen niin kyllähän ne toteutuu!

Eli se siitä bloggailusta, työn teosta, liikunnasta, ystävien näkemisestä ( tästä erityisesti poen huonoa omatuntoa koska en ole pitkääään aikaan nähnyt suurinta osaa ihanista ystävistäni! Shame on me ) kun löysin itseni tiistaina 4. päivä tätä kuuta laivasta kohti Ruotsia rakkaan vaimoni Niinan kanssa!

Photo by : Niina.

Team mOBSCENEjen aivottomat osapuolet lähtivät matkaan ja tiedättekö mikä tunne on lähteä matkaan tietämättä edes pääseekö itse keikalle?
Kiitos ihanan ja pelastavan ruotsalaisen ystäväni Adamin, kyttäsin erästä Ruotsin omaa huutå.net-sivustoa ja sain kuin sainkin metsästettyä meille kenttä-liput, mutta silti sai stressata melkein viimeiseen hengen vetoon sitä saammeko liput. Mutta me saatiin!!!! Perkele soikoon, me saatiin ne. Ollaan niin helvetin mahtavia joskus! :D
Siinä vajaat puoli tuntia ennen ovien aukeamista saatiin liput käteen ja helpotus oli niin suuri että aloin melkein ( jo siinä vaiheessa ) itkemään. Jonotappa itse yli 10 tuntia maailman hirveimmässä ja kylmimmässä lumi-myrskyssä tietämättä saatko lippusi ajoissa, kokeile ihmeessä missä vaiheessa lähtee järki ja pumppuu lyö sen viimeisen lyönnin.
Lontoossa meillä taas oli liput sun muut valmiina jo hyvissä ajoin ennen keikkaa, thank God ...

Koko hulabaloosta juttua tulossa toki lisää, mutta nyt pienoinen sneak peak tähän väliin koska en vaan voi olla tästä asiasta hiljaa. En vain voi koska olen vieläkin niin hämmentynyt, onnellinen, rakastunut ja ÄÄÄÄÄ-fiiliksillä liikenteessä että tämä typerä Jokeri-virne tuskin katoaa koskaan naamaltani!
Juu, Marilyn Manson oli molemmilla keikoilla ihan loistava ja muisti meidät mOBSCENET ( tssssrriiiiing joko saa kuolla onnellisena? EI! ) ynnä muuta ihanaa, mutta pakko sanoa että Tukholman keikka ei kyllä ollut yhtä hyvä kuin Lontoon. Monsuuni oli sekaisin kuin seinäkello siellä ja kuultiin ehkä mielenkiintoisin versio mOBSCENESTÄ koskaan :D
Monsuuni saa oman hypetyksensä paremmin varsinaisissa reissujen postauksissa koska lisää herkkua tulossa ... ;)

Hey, Cruel World ... have you seen any mOBSCENEs?

Mutta sitten tapaus Rob Zombie. Jotkut teistä saattaa tietävän sangen ... ehh ... syvän rakkauteni kyseisen yhtyeen basistia Piggy D:tä kohtaan. Se mies on vaan jotain maailman parasta, anteeksi nyt vaan mutta voisin puhua siitä ihmisestä vaikka koko loppu-elämäni tai vaihtoehtoisesti kuolata, silitellä, K-18, jne. kyseistä äijän käppänää 24/7.
Voitte arvata kuinka pahasti sekosin kun Piggy D. noin 1,5 vuoden jälkeen tunnistaa mut keikalla!!! Siiiiiiiis voi hyvävitunJumalaperkelejumalauta nyt sentään! Ei mulla riitä sanat eikä järki, oli enemmän kuin lähellä toinen pyörtyminen eturiviin ikinä keikka-aikoinani ja tällä kertaa se ei olisi todellakaan johtunut minkään sortin heikotuksesta tms. vaan silkasta rakkaudesta :D
No mutta, siitä sitten lisää myöhemmin ja kerrotaan se varsinainen maailman maukkain jälkiruoka. Sen suotta sensuroimatta, minä ja Niina ollaan kyllä maailman onnekkaimmat naiset. Ja rakastuneimmat, on hyvä että on joku joka jakaa nää tunteet jne koska tuntuu ettei muut enää kestä meitä. Mutta kun ... two words: Piggy D. ja John 5!
Minä, Sinna aka Simba, tapasin kuin tapasinkin kyseisen herran. MINÄ TAPASIN PIGGY MOTHERFUCKING D:N. Tähän väliiin niin paljon huutomerkkejä ja sydämiä kuin maailman kaikkeudessa riittää. Että repikääs siitä! >: D

Koska rakastun aina täysin "normaaleihin" ihmisiin.

Vaikka olenkin aikamoinen tonnikeiju, niin musta tuntuu että olen leijunut jossain aivan muualla kuin tämän maan kamaralla viimeisen viikon ajan. For real!!! Kyllä mä syvällä sydämessäni tiesin että se päivä vielä koittaa kun minä ja Piggy D. tunnemme toistemme sydämen sykkeen vartaloitamme vasten ( musta tulis hyvä pehmo-porno kirjailija haha ) mutta että NYT JO! Ei sillä että siinä mitään vikaa olisi :D
Se ihminen, en ole varma onko se edes ihminen vaikka ehtaa lihaa ja verta tuntuikin olevan, on vaan niiiin paras. Mukava, hauska, söpö, ihana, komea, kuuma, välittävä, rakastava ja ööö sillä on maailman ihanimmat reidet!
On harvinaista, että voin kirjoittaa kyseisestä tapaamisesta jotain näin selkokielistä koska pääosin kyseisen tapahtuman hehkutus tulee suusta ulos vain loputtomana vikisemisenä ja vinkumisena kun ei sanat riitä. Miettikää mitä kestä mistä mun ja Niinan työkavereilla on kun vingutaan ja vikistään yhdessä!
Niin ja se toinen herkkupala on se John 5, joka catchattiin ennen Piggyä tai no jos totta puhutaan se catchas meidät, heh ;)

Tän kuvan perusteella tekisin mm. ihan mitä vaan jos John 5 pyytäisi, haha.
Photo from Niina's blog.

Siis ... ei voi olla niin ihanaa ihmistä olemassa. Tai no okei, kahta jos ja kun Piggy lasketaan haha. En muista koska viimeksi jonkun suuremman luokan bändin jäsen olisi juossut MEITÄ kohti silkasta onnesta. Ennenkuulumatonta, suoraan sanottuna! Ihan kuin se megalomaaninen pommi että J5 aka Femma ( meidän lempi-nimet on parhaimpia ) tulee meitä kohti ei riittäisi, se on ihan äly mukava, kuuma ja sen ääni on ... no, jumalainen. Ja Niina sanoi mulla olleen hullun kiilto-silmissä kun ahmin silmilläni Piggy D:tä, olisi pitänyt ottaa sille kuva todisteeksi omasta ilmeestään Femman kohdalla! ;D

Tukholman ja Lontoon keikoista on kyllä sanottava että Tukholma oli vähän parempi, koska meillä oli hiukan tilaa siinä eturivissä minkä seurauksena pystyi nauttimaan täysin rinnoin ( kirjaimellisesti ahahah! ) keikasta ja vähän humppaamaankin musiikin tahdissa jonka seurauksena syntyi eräs tapahtuma-ketju nimeltä BOOBS, mutta siitä syytettäköön John 5:a ;)
Btw, on hämmentävää olla Rob Zombien haarovälissä. Äskeisen lauseen oli tarkoitus kuulostaa yhtä härskiltä minkä mielikuvan se antaa vaikka totuus onkin se, että kyseisen heebo paistatteli iltaa eturivin aidalla kävellen mutta pysähtyi hetkistä pidemmäksi jalkoineen ja haaroineen päivineen siihen meidän kohdalle. Tai no paremminkin yläpuolelle. Mutta eipäs sitä voikkaan kovin moni sanoa olleensa kirjaimellisesti Rob Zombien haaroissa! Tuo titteli, CHECK.

Okei, on taas pakko palata arkeen tai edes yrittää ja mennä tuota pikaa nukkumaan kun huomenna on taas töitä. Tänään oli muuten ensimmäinen vapaapäiväni vajaaseen kuukauteen kun ohjelmassa ei ollut lusimista töissä tai matkustusta ulkomaille katsomaan Marilyn Mansonia ja Rob Zombieta.
Itseasiassa tää on ihan berberasta koska haluisin olla tällä hetkellä Italian Bolognassa enemmän kuin missään muualla. Huomenna, 12.12.2012 ( uuu la laaa ) on Twins Of Evil-kiertueen vika keikka ja haluan sinne. Uskon yhä omiini myrkynvihreisiin hattara-pilviini että joten kuten sinne vielä päädytään ... päädyttäisiinkin >: '(

Kaiken sekopäisyyden keskellä on kyllä sanottava, että olen viime päivien aikana ymmärtänyt oman elämäni rikkaudet.
Mulla on maailman ihanimmat ystävät ja perhe ; mulla on muutenkin ihan jees elämäntilanne jota pystyn parantamaan jos ja kun siihen tulee oikeat tilaisuudet ; mulla on selkeät suunnitelmat unelmistani ; sain tavata maailman ihanimman miehen eli Piggy D:n jonka tiesin jonain päivänä tapahtuvan mutta pelkäsin ettei se koskaan tule tapahtumaan ( ja se että se oikeasti on niin upea ihminen kuin kuvittelin sen olevan JA se että se oikeasti muistaa mut vuosien takaa on ehkä maailman siisteintä ja suloisinta! ) ; tavannut myös John 5:n ja tajunnut kuinka upea ihminen se oikeasti on ; ollaan edelleenkin oltu siellä Rob Zombien haarovälissä hahahaa ; Piggy D:n reidet eli maailman mehevimmät reidet on koskettanu mua monta kertaa ; näin suurimman esikuvani, lempi-artistini Marilyn Mansonin tänä vuonna neljä kertaa vaikka se ei koskaan Suomeen asti saapunut ; oon kokenut ihan mahtavia juttuja mun ihanimpien ystävien kera jne. ... ja silti kehtaan valittaa silloin tällöin. Tiedän ja oikein luissa sekä ytimissäni tunnen kuinka elämässä tulee vielä monen monta alamäkeä vastaan mutta olen tässä pikku hiljaa ruvennut tajuamaan että so what, tulkoot, aina on suunta ylöspäin.
Hämmentävää miten paljon muille olevat pienet jutut voivat tuntua itselle niin suurilta ja voimaa antavilta että näkee maailman ihan uudesta perspektiivistä sekä avaa omaa maailmaa ihan uudella tavalla ... taisin kivuta siitä henkisestä 19-vuoden iästäni muutaman kuukauden ylöspäin, hah hah haa.

Meidän miehet lähettää vähän teille lukijoillekin terveisiä! ;P

Semmoinen Simban neuvo tähän loppuun, että arvostakaa enemmän elämäänne. Meidän jokaisen sisällä asuu se kitisevä, angstinen emo ja on ihan okei olla silloin tällöin möks mutta olisi hyvä jokaisen tajuta ettei siinä ole koko totuus. Kaikki on loppujen lopuksi itsestäsi kiinni - tavoittele unelmiasi, tee mitä haluat mutta varaudu raatamaan unelmiesi eteen koska mikään ei kuitenkaan tule sulle valmiina tai ilmaiseksi.

Ennen kuin menee liian siirappiseksi omaan makuuni, lähden treffeille Nukkumatin kanssa joka voisi musta kyllä tänä yönä olla Piggy D. klooni ... palaillaan huomenna, I promise! :)
Mun alkuperäinen nukkumaan meno-aika oli tuossa kello 22:00 ... sitten 23:00 ... sitten 00:00 ... nyt se olkoon 01:00 haha.

p.s. Te lukijat ootte ihanimpia!!! :')

6 kommenttia:

  1. Hoooolyyy shit!!! En malta kuulla lisää, ihan huippuluokan meno vaihteeksi. Ootte te parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe!! Oon itsekin yhtä hymyä tästä vieläkin, epäilen että tää ei ikinä häviä haha!
      Kiitos :) Oon niin onnellinen, jeah!!

      Poista
  2. M-ä k-u-o-l-e-n! Muuta en voi sanoa <3

    VastaaPoista
  3. For god's sake. Nyt ei irtoo ton järkevämpää kommenttia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se väärin ole kun ei irtoa kovin järkevää tekstiäkään :P

      Poista

Scream for me!